Ratsastusjousiammunnassa (engl. horseback archery) ammutaan jousella hevosen selästä. Ratsastaja ampuu laukkaavan hevosen selästä radalla oleviin tauluihin nuolia mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Koska hevosen selässä molemmat kädet tarvitaan jousen käyttöön eikä ohjista pidetä kiinni, vaatii liikkeestä ampuminen sekä hyvää kehonhallintaa että monipuolisia ratsastus- ja muita hevostaitoja. Nykymuodossaan ratsastusjousiammunta on enää vauhdikas urheilulaji, mutta antiikin ja keskiajan taistelukentillä sen merkitys oli mullistava.
Ratsastusjousiammunta juontaa juurensa vuosituhansien takaa. Jo rautakautisen Euraasian arojen paimentolaiskansat ampuivat jousella hevosen selästä lähinnä metsästääkseen ja suojellakseen paimeneläimiään. Ei kuitenkaan menisi pitkään, että ratsastusjousiammunnan edut valjastettaisiin myös sodankäynnin eteen.
Viimeistään vuosina 1000–800 EAA hoksattiin, että hevosen nopeus ja liikkumiskyky yhdistettynä jousen ammuntavoimaan ja kantamaan oli erittäin tehokas menetelmä sotia. Taistelussa ratsujousiampujien tehtävinä oli mm. vihollisen muodostelmien hajottaminen ja väsyttäminen jatkuvan nuolisateen aikaansaamalla sekasorrolla. Jalkaväellä ei ollut mitään keinoja saada hevosilla liukkaasti liikkuvia sotureita kiinni, joten tällaisia vastustajia oli lähes mahdotonta voittaa ilman omia ratsastusjousiampujia. Ratsain liikkuvat jousiampujat olivatkin taistelujen pelätyimpiä vastustajia lähes kahden vuosituhannen ajan. Historian tunnetuimpia ratsujousiampujakansoja olivat antiikin ajan skyytit, parthialaiset ja persialaiset, ja keskiajalla turkkilaiset, unkarilaiset ja mongolit.
Ratsujousiampujien valtakauden katkaisi lopulta tuliaseiden yleistyminen 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, jolloin lajin perinteet ja taidot alkoivat kadota. Tuliaseen käyttö hevosen selästä oli helpompaa ja nopeampaa kouluttaa kuin jousen käyttö. Jo lähes kadonnut ratsailta jousella ampuminen heräsi henkiin 1900-luvulla, kun entisaikojen taituruus alkoi innoittaa mm. useita taiteilijoita ja kirjailijoita. Tänä päivänä monet kulttuurit eri puolilla maailmaa, kuten esimerkiksi turkkilaiset ja iranilaiset, vaalivat hevosen selästä jousella ampumista kiinteänä osana kulttuurista perintöään ja identiteettiään. Lisäksi ratsastusjousiammunnasta on kehittynyt kilpailtu urheilulaji, jota harjoitetaan siihen erikoistuneissa kouluissa ja harrastuspaikoissa.
Suomessa ratsastusjousiammunnan harrastajia ja siinä kilpailevia on muutamia satoja. Lajin kattoyhdistyksenä toimii Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto ry (SRJL), jonka jäsenseurojen kautta harrastuspaikkoja löytyy joitakin kymmeniä. Hämeenlinnasta katsottuna lähimmät ovat Uudellamaalla.
Lajissa myös kilpaillaan suhteellisen aktiivisesti: vuosittaisten SM-kilpailujen lisäksi järjestetään useita muitakin kansallisia kilpailuja. Kilpailuissa ammutaan taulupisteitä aikaa vastaan. Kerron lisää lajissa käytettävistä välineistä, suoritustekniikasta ja radoista seuraavassa tekstissä.
Historialliset viitteet: Holmes, Robert C. L., Horse Archers: The Feared Unit of Ancient and Medieval Warfare